Tietoa palvelusta
Tervetuloa tutustumaan Finnveran vuoteen 2014!
Finnvera julkaisee vuosikertomuksensa verkkojulkaisuna. Finnvera raportoi myös vastuullisuudesta vuosittain ja on yhdistänyt vastuullisuusraportoinnin osaksi vuosikertomusta. Raporttien yhdistäminen on luontevaa, sillä yhtiön toiminnalla on kaiken kaikkiaan laaja vaikutus suomalaiseen yritystoimintaan ja työllisyyteen, ja sitä kautta koko ympäröivään yhteiskuntaan. Finnvera keskittyy raportoinnissaan yhtiön toiminnan ja sen sidosryhmien kannalta kaikkein olennaisimpiin asioihin ja noudattaa valtionyhtiöiden raportointiohjetta soveltuvin osin.
Julkaisussa on useita sen käyttöä helpottavia työkaluja, muun muassa mahdollisuus rakentaa ja tulostaa raportti valituista sivuista. Oman raportin voi joko tallentaa tai tulostaa.
Finnvera julkaisee vuosikertomuksensa maaliskuussa suomeksi ja englanniksi sekä ruotsiksi lyhennelmänä. Julkaisemme vuosikertomuksesta myös painetun lyhennelmän suomeksi ja englanniksi. Vuoden 2013 verkkovuosikertomus julkaistiin 12.3.2014.
Finnvera laatii konsernin ja emoyhtiön tilinpäätöksen sekä osavuosikatsaukset kansainvälisten tilinpäätösstandardien (International Financial Reporting Standards, IFRS) mukaisesti. Konsernitilinpäätöksen ja emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot ovat myös suomalaisen kirjanpito- ja yhteisölainsäädännön mukaiset.
Toivomme, että kerrot meille ajatuksiasi raporttiin liittyen, jotta voimme kehittää julkaisuamme edelleen tulevina vuosina. Voit antaa palautetta ja tilata painetun lyhennelmän täällä.